sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

A new / uusi ilme

Olen ollut tässä kuluneen viikon ajan hiihtolomalla ja nauttinut siitä täysin. Päivät on kulunut piirrellessä ja ollessa vaan. Toki on sitä tullut urheiltuakin ja nyt perjantaina päätin ottaa niskasta kiinni ja toteuttaa Karlalle sovittu lupaus; nukkekotien kanssa värkkääminen!
Päästessäni nukkekotien pariin tajusin, miksi olen ollut niin sanotusti pienellä tauolla. En vaan päässyt puusta pitemmälle tai tyytyväisyyteen katsellessani nukkekotejani. Onneksi Karla ihanana ystävänä osasi pistää ruotuni pystyyn ja ehdotti, että tekisin listan jokaisesta huoneesta, johon en ollut tyytyväinen ja miksi en ollut siihen tyytyväinen. Listasta tuli pitkä, mutta olin kiitollinen.
Aloitin olohuoneesta.(Työskentelen siis Green Rosen parissa) Maalasin lattian valkoiseksi, tuunasin hieman ompelulipastoa ja tein Tetris- kirjahyllyt.
Karla oli sitä mieltä, että takaseinän valkoinen paneeli ja lattia jotenkin riiteli toistensa kanssa ja olin samaa mieltä, mutta ajattelin, että kyllähän tuo menettelee. Karla kuitenkin tuumasi, että siihen voisi laittaa uuden poikkipaneelin ja ajateltuani uusi puupinta ei olisi hullumpi. Niinpä Kympin uutisten aikaan alkoi paneelien purkaminen ja sanonpa vaan, että se oli sen arvoista-ja, että Karla on maailman paras saamaan minut tekemään asioita :D

For the past week I've been spending my spring break and I've loved every second of it. Days have just gone by so nicely when you get to draw as much as you want and just daydream not worrying about homework. Don't worry, I've also been outside doing sports and stuff. And so on Friday I decided to fill the promise I gave Karla; making dollhouses!
When I took a look at my dollhouses I remembered why i had been having a little break with them. I just didn't know how to continue, i was stuck because I didn't like how they have turned out so far. Luckily Karla gave me a good tip: write a list of the rooms you're unhappy with and then why aren't you happy with them. The list became long but I'm thankful because the list is a really good way to get things organized.
I started from the upstairs living room ( the dollhouse I'm working on is Green Rose). I painted the floor white , I changed the look of the sewing table and built Tetris bookshelves. After that Karla said that it looks like the back wall and the floor don't go that well together and I agreed but thought it's not that big of a deal. Karla suggested that I could put on new panels and I thought about it and came to the fact that some wood wouldn't be actually that bad. So after the Ten o'clock news I started to rip off the old panels. Afterwards I have to say it was worth it and I love the living room! I also have to say that Karla is the best person to get me to do things :D


Aloitustilanne / starting point

Paneelit revittynä pois/ the panels are ripped off

Lopputuulos/ how it turned out


Lähikuvaa, rakastan kyllä noita hyllyjä, haluaisin itselleni samanlaiset/
A close up, I so love those shelves, I'd like some for myself as well :D

 
 
 
 
 
 

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Cafè Lumililja


Luulin julkaisseeni jo tämän postauksen mutta toisin meni! No, parempi myöhään kuin ei ollenkaan!

Koko päivän huoneessani tuoksui kahvin ja puun  tuoksu. Keitin astetta vahvempaa kahvia sunnuntai aamuna ja aloin sutimaan Lumililjan lattioita. Mittasuhteena oli 1 kupillinen vettä ja 4 kupillista kahviporoja.
Päätin säästää itseni totaaliselta hermoromahdukselta, kun totesin että isomman pensselin löytämisessä menisi yhtä kauan kuin pienellä pensselillä maalatessa... Joten nyhväsin siis pienellä pensselillä.
Kerrosten lukumäärästä en ole aivan varma, n. 4-6 kerrosta.
Kärsivällisyyttähän tuo maalaaminen vaatii (sitä tunnetusti ei monelta mineilijältä aina löydy..) mutta ajatellessani niitä repsottavia lattialankkuja jotka turvonneina sojottavat kohti kattoa, sain kummasti itseeni valettua kärsivällisyyttä....
Samalla maalasin myös balsa-askelmat, ja koska balsa imee vettä kuin sieni, kerroksia laitoin kaksi.







Kylpyhuoneen remonttia

Menetän pelihousuni kohta.. Vaikka kuinka rakastankin puhelimeni kameraa, sitä miten tarkkoja kuvia sillä saa luonnonvalossa, niin kohta palaa hihat..Olen aina niin tyynen rauhallinen ja onnellinen tuotoksiini, kunnes ne pitää kuvata! Tälläisenä kauniin sateisena sunnuntaipäivänä luonnonvalo tarttuu ilmeisesti joka ainoaan virheeseen mitä en tosiaan siis silmällä näe, paistaa nyt kuin joulukuusi ottamissani kuvissa.. Sulkekaa siis silmänne tai yrittäkää kestää :D
Mutta tämän alkupuheen saattelemana päästään itse aiheeseen, eli Lumililjan kylpyhuoneeseen! 

Olen tämän koko blogihiljaisuuden ajan väkertänyt alakerran vessaa, eikä olla loppua lähelläkään.
Mutta katsellaan niitä kuvia, niin saatte tuotoksista esimakua.

Tästä siis lähettiin. Tai no siis edellisen pahvilaatoituksen purusta, jonka tein ekaksi vaikemman kautta yksitellen nyppimällä pahvilaattoja kynsin ja pihdein. Saunan kohdalla viisastuin (tai miten kukin asian kokee) ja kaadoin lasillisen vettä pahveille. Ai että kuinka kätevää se olikaan. 
Joku saattaa huomatakin tuolla vessan tapetissa olevan kuvion. Amerikan kartta ilmestyi sinne aivan vahingossa repiessäni tapettia pois :D
Lattian uudet laatat on leikattu munakennoista ja liimattu sitten lattiaan. 

Ensimmäinen kerros maalia on laitettu valkoisella, tilkitty kaikki pienimmätkin rakoset umpeen, tai ainakin yritetty.. Maalasin myös seinät ja katon uudelleen valkoisella, päätyseinässä on hieman enemmän kerroksia johtuen sinisistä liimausjäljistä.


Ja tältä WC näyttää tällähetkellä. Sekoitin eri värivariaatioita, harmaata lattioilla ja beigeä siellä sun täällä. 
Vessojen ainainen sininen saa minut melkein oksentamaan, ja siitä löytyy varmasti syy Wc:n remontille ;) 
uusi lavuaari on askarreltu balsasta, rautalangasta ja koristekuvista. Puu on tulostettu netistä, mutta kiinni en sitä vielä liimannut jos sen haluan vielä vaihtaa.


Saunan puoli ei kauheasti muuttunut, lukuunottamatta mosaiikkiseinää ja lattiaa. 




 Muutaman päivän kerkesin myös kärvistellä pönttötuskissa ;D Lopulta hoksasin toisessa nukkekodissa olevan wc-istuimen ja jotta klaustrofobia lisääntyisi entisestään, maalasin sen samalla beigellä, kuten myös kaapin, jonka varasti myös Dolce Vitasta. (kaapin ovi oli muuten sininen aluksi.. iskin päälle niin paljon beigeä maalia, että katsotaan nyt jos se kerkiää kolmessa vuodessa kuivua... :D)

Vielä löytyy tekemislistalta muun muassa uusien ovien tulostaminen ja muun pikkusälän teko. Yritetään nyt saada tuo toinenkin sankari bloggailemaan tämän vuoden puolella :D